Joulukuussa vuonna 1605 saksalaisten porvarisperheiden kodeissa viheriöivät jalokuusten oksat. Joulupuun ympärille kokoontuminen oli kenties kuulunut paikallisiin perinteisiin jo vuosikymmenten ajan, mutta vasta tuolloin laadituista kuvauksista on jäänyt jälkipolville todisteita. Strasbourgista lähtöisin oleva aikalaistarina kertoo joulukuusesta, jonka oksia koristivat paperiset ruusut, omenat, sokeripalat ja makeiset.
Kaikilla somisteilla oli oma tarkoituksensa: kukkaset symboloivat Neitsyt Mariaa ja omenat Eedenin puutarhan Hyvän ja pahan tiedon puuta. Roikkuipa oksilla Pyhää Henkeä tarkoittavia öylättejäkin.
Moni yhdistää mielessään joulupuun itse Martti Lutheriin. Tunnettu tarina kertoo uskonpuhdistuksen alullepanijan viettäneen joulua kuusen kynttilöiden loisteessa jo 1500-luvun alussa. Nykytiedon valossa kertomus on osoittautunut perättömäksi, mutta suusta suuhun levitessään tämä legenda kasvatti myös joulukuusen mainetta. Mikä kelpasi Lutherille, oli silkkaa hunajaa muulle kansalle.
Ennen sähkövaloa kuusen kynttilöitä piti vahtia, jotta ei syttyisi tulipaloa.
Suomalaiskoteihin joulupuu ei vielä myöhäiskeskiajalla rantautunut. Suomenlahden tuolla puolen tämä joulun juhlistaja kyllä tunnettiin: Tallinnan ensimmäinen kirjallinen maininta joulukuusesta löytyy jo vuodelta 1441!
Kuitenkin vasta 1500-luvun Saksassa huomattiin, että kuusi sopii myös yksityiskoteihin eikä ainoastaan julkisiin tiloihin, joihin niitä Baltian hansakaupungeissa oli ollut tapana sijoittaa. Pian kuusipuun matka jatkui samankaltaista reittiä kuin muidenkin ajan suosittujen uutuuksien. Ensin siitä innostuivat aatelislinnojen asukkaat, sitten pappiloiden väki ja lopulta myös talonpojat.
Pohjoismaihin joulukuusi löysi tiensä 1800-luvun alkupuolella. Jouluna 1829 ruotsalaissyntyisen paroni Otto Wilhelm Klinckowströmin helsinkiläiskoti täyttyi neulasten huumaavasta tuoksusta. Kuusista innostunut herrasmies oli hankkinut kerralla peräti kahdeksan kappaletta tätä uutuustuotetta joulun juhlintaa sulostuttamaan.
Paronin jalanjäljissä kulkivat myös muut yläluokan edustajat kirjailijoista professoreihin. Vihantia oksia koristivat omenat ja konvehdit, ja vahakynttilät valaisivat jouluyötä.
Porvaristaloissa kuusi oli vaurauden symboli, joka tavattiin sijoittaa ikkunan lähettyville ohikulkijoiden ihasteltavaksi.
Kun puu oli syntiä
Kuten kaikki muodikkaat uutuudet, myös joulukuusi joutui aikoinaan väkevän vastustuksen kohteeksi. Usein syyt olivat uskonnollisia.
Kuusesta tuli nopeasti protestanttisen joulun tunnus, jota monet katoliset ylenkatsoivat. Luterilaisuutta alettiin jopa nimittää halveksivaan sävyyn joulukuusiuskonnoksi.
Nurkassa seisoi joulukuusi ja isä luki jouluevankeliumin, harrasta joulunviettoa suomalaiseen tapaan.
Sodan jälkeisinä vuosina materiaaleista oli pulaa. Kotiliesi julkaisi arkillisen paperisia joulukuusenkoristeita.
Piparikuusi, nam.
Osa luterilaisistakin vierasti uutta perinnettä. Kotiseuduillaan Strasbourgissa kuusi kohtasi jyrkkää vastustusta teologien taholta. Joulupuuta koristeineen pidettiin turhuutena, joka veisi huomion joulun todelliselta sanomalta, Vapahtajan synnyinjuhlalta.
”Paljon parempi olisi kohdistaa lasten huomio tuohon hengelliseen seetripuuhun, Jeesukseen Kristukseen”, kirjoitti teologi Konrad Johann Dannhauser 1650-luvulla.
Suomessakin erilaiset uskonnolliset ryhmät tuomitsivat joulukuusen hankkimisen 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa. Varsinkin lestadiolaisten keskuudessa kuusiperinnettä paheksuttiin, sillä kuusen koristelua pidettiin turhuutena, jopa syntinä. Kuusen kotiinsa kantanutta henkilöä pidettiin pakanana ja paholaisen palvelijana.
Sittemmin asiat ovat muuttuneet. Jo 1970-luvulla tehdyssä väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että lähes jokaisella suomalaisella oli tapana hankkia jouluksi kuusi. Kynttilätkin siihen oli tapana ripustaa lähes jokaisessa kodissa – tuohon aikaan ne olivat usein vielä aidot, mutta sähkökynttilöitäkin perheistä jo löytyi. Nekin onnettomat,
joilta kuusi jäi hankkimatta, kertoivat tuovansa tupaan katajan tai edes koivun oksia.
Nykyään kuusia on joulunaikaan kaikkialla aina koulujen ja työpaikkojen auloista nostokurkien nokkiin. 1870-luvulla sävelletty Joulupuu on rakennettu on yksi ensimmäisistä joululauluista, jonka sanat suomalaislapsi oppii. Kuusesta piittaamatonkaan ei voi välttyä törmäämästä joulupuuhun esimerkiksi amerikkalaisia elokuvia katsellessaan.
Itse tehdyt kuusenkoristeet ovat arvokas lahja vaikka kummilapselle tai ystävälle.
Yhdysvalloista alkunsa saanut jouluisen kulutusjuhlan perinne toki herättää monissa vastenmielisyyttä: on kuin joulun taika hukkuisi tavararöykkiöiden alle. Joulukuusiperinnekin on saanut osansa kritiikistä, sillä sisustuslehdissä esitellyt muodikkaat ja alituisesti vaihtuvat uutuuskoristeet saavat monen karvat nousemaan pystyyn.
Valtaosalle suomalaisista kuusi lienee kuitenkin edelleen rauhallisen perhejuhlan symboli. Silkan kulutustavaran sijaan kuusenkoristeet ovat kauniita muistoja lämmöllä vietetyistä joulujuhlista.
Tampere ensimmäinen
Joulukuusi kulkeutui Yhdysvaltoihin 1770-luvulla saksalaisten sotilaiden mukana. Noin sata vuotta myöhemmin joulupuu valaistiin ensimmäisen kerran sähkövaloin. Kerrotaan, että itse Thomas Alva Edisonin liikekumppani Edward Johnson valmisti 80 sähkölamppua, jotka ripustettiin kuuseen New Yorkissa.
Eipä aikaakaan, kun Suomessakin innostuttiin sähkövalojen taiasta. Ensimmäinen sähkölampuilla koristeltu kuusi pystytettiin Tampereen keskustorille jo vuonna 1894. Tuolloin alkoi meidän päiviimme saakka ulottuva kaupunkikuusten perinne, mikä ilahduttaa pimeänä vuodenaikana kaikkia.
Kirkkaina loistavat lasten silmät ja joulukuusen valot olivat tehokas mainos jouluvaloille.
Ensimmäisissä joulukuusissa saattoi olla jopa sokeria oksilla, myöhemmin koristeista tuli toinen toistaan upeampia.
Suurten kaupunkien keskustoreille kohoavat kuusipuut tuovat palan puhdasta luontoa keskelle urbaania elämää. Tietenkin myös leikkimielinen nokittelu kuuluu asiaan: Olipa joulunviettäjä sitten kotoisin Turun tuomiokirkon kulmilta tai Hakaniemen hallin naapurista, on oman kotikaupungin kuusi takuulla se kaikkein komein.
Joulu koittaa valtakunnan kiireisimmillekin. Niinpä on itse tasavallan presidentinkin saatava joulukuusi. Sen hänelle lahjoittavat metsäylioppilaat, joiden matkassa kuusi kulkeutuu presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen.
Tämä yli viisikymmenvuotias tapa alkoi presidentti Urho Kekkosen kaudella vuonna 1963.
1970-luvulla hoksattiin, että myös eduskunta tarvitsee oman joulukuusensa. Perinne sai osakseen erityistä huomiota vuosina 1996–2005, jolloin puun koristelemisesta vastasivat taidealojen oppilaitokset. Vuonna 1996 eduskunnan joulukuusi päätyi uutisotsikoihin saakka, kun valokuvataiteen opiskelijat innostuivat koristelemaan sen poliitikkojen valokuvilla.
Presidentti Martti Ahtisaari löytyi itseoikeutetusti kuusen latvasta.
Jouluun liittyvät perinteet ovat alituisessa myllerryksessä. Yhä useampi suomalainen matkustaa jouluksi etelän lämpöön, pohjoismaisten traditioiden ulottumattomiin.
Kotopuolessa vietetty joulu saa oman lisämausteensa uudesta teknologiasta. Monessa lapsiperheessä joulupäivä kuluu perinteisten lautapelien sijaan uudenkarheiden pelikonsolien äärellä, ja takkatultakin ihastellaan yhä useammin taulutelevision ruudulta.
Luonnon lahja meille
Vaan yksi on ylitse muiden: Kotoinen kuusipuu, suomalaisen luonnon meille suoma joululahja, johon edes modernin ajan hammas ei vaikuta ulottuvan. Päinvastoin, nykyteknologia on vain tehnyt kuusen hankinnasta aiempaa mutkattomampaa.
Esimerkiksi Lapin läänissä voi nykyään hankkia kuusenkaatoluvan kätevästi matkapuhelimellaan huokeaan viiden euron hintaan. Paukkupakkasilla tapahtuva kuusenhakumatka onkin monelle tärkeä elämys, jopa se ainoa oikea tapa aloittaa rauhaisa joulunvietto.
Metsäylioppilaat Heikki Rissanen (vas.), Eija Turtiainen ja Pekka Alhojärvi luovuttivat presidentti Urho Kekkoselle joulukuusen Tamminiemessä 23. joulukuuta 1977.
Jouluun ja kuuseen liittyy myös trendejä, tässä valkoinen tekokuusi kimaltavine bling-bling-koristeineen.
Kaupunkilaiselle tämä retki on usein hiukan vaivattomampi, upeita havupuita kun ovat torikauppiaiden valikoimat väärällään. Ostoksille lähtemisessä ja juuri oman mielen mukaisen kuusen valitsemisessa on palanen rituaalia, tapaa ja tottumusta. Ilman kuusen tuoksua voi olla jopa vaikea päästä tunnelmaan.
Oma lukunsa toki ovat tekokuuset, joita Suomessakin ilmestyi markkinoille jo 1950-luvulla. 2000-luvulla niistä on tullut design-tavaraa, josta ovat innostuneet jopa Christian Lacroix’n kaltaiset kansainväliset muotisuunnittelijat. Siitä huolimatta muovikuuset ovat maassamme jääneet lapsipuolen asemaan, sillä moni tahtoo joulupuunsa perinteisessä muodossaan.
Aidon kuusen tuoksu vie ajatukset vastustamattomalla tavalla lapsuuden jouluihin: piirileikkeihin, yhteislauluihin ja vanhaan parrakkaaseen mieheen, jota niin suurella jännityksellä odotettiin.
Sitä kaikkea muistellessa arkihuolet unohtuvat. On helppoa olla juuri tässä, vihreiden neulasten suojissa.
Lähteet: Kaisa Koivisto, Hannele Nyman ja Marjo-Riitta Saloniemi: Joulupuu on rakennettu (Tammi), Kaisu Jaakkola: Muuttuva joulu (Kansatieteellinen arkisto)
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 22/15
Lue lisää aiheesta:
The post Metsän puusta joulun symboliksi – miten joulukuusiperinne rantautui Pohjolaan? appeared first on Kotiliesi.fi.